25.7.2015

Nyt meneillään

Kameran muistiin on tallentunut huikeat kaksi kuvaa ja Instagraminkin päivittäminen on harventunut - mitäs nyt on tapahtunut sille tytölle, jolla oli tapana kulkea kamera kädessään ikään kuin kapistus olisi siihen liimattu? Vastaus löytyy kornisti lyhyen sanan takaa; kiire.



Mä vihaan kiirettä. Mä inhoan realiteettia, että oon nyt noin kaks viikkoa putkeen pompannut ylös seitsemältä, valmistautunut lähtemään bussilla keskustaan ja sitä kautta muille menoille. Mulla on tällä hetkellä älytön stressi meneillään asunnon takia - YO-kirjoitusten tulo kauhistuttaa jos en saa asuntoa. Totta puhuen vähän kaikki kauhistuttaa.

On tässä kuitenkin ihan kivojakin asioita tapahtunut. Maistelin M:n kanssa kotimaisia mansikoita auringonpaisteessa ja nautin myös viileistä ilmoista silloin kun ei tullut vettä niskaan kuin saavista kaatamalla. Riensin alerekiltä toiselle lopputuloksena puolet enemmän vaatteita aikaisempaan verrattuna. Kahvittelin niin urakalla etten saanut unta ja leivoin syntisen hyvää banaanikakkua vuoallinen toisensa jälkeen.

Toivon, että ensi viikko toisi mulle helpotuksen asuntokriisiin ja saisin myöntävän vastauksen joltakin vuokraajalta. Siihen asti pidän sormet ja varmuuden vuoksi varpaatkin pystyssä enkä vielä heitä toivoani. Kivaa viikonloppua - mun pitääkin varmaan käydä nukkumaan että jaksan taas huomenna koittavan asuntonäytön kohdata!

20.7.2015

Mielentyhjyys

Kylmää kahvia keskiyöllä, sanomatta jääneitä asioita
Ne sanoo että sanat voi tappaa
Mutta sanomatta jättäminen kiduttaa.

Kissan kehräys tuntuu rauhottavalta
Mä kerään villapaitoja kaappiin ja se kietoutuu siihen
Tahtoisin vain lämpöä enkä sadetta
Ja löytää mun parhaan kahvikupin.

14.7.2015

Livboxailua

Luonnosta inspiroitumista ja kesän iloa - mun mielestä oikein hyvä valinta Livboxiin näin heinäkuun helteillä (lue: kaatosateilla). Boksista löytyikin pienessä koossa miltei kaikki kesän tarpeelliset tuotteet - on hoitoainetta, kuivashampoota, jalkavoidetta ja uutuusvälipalaa joka mainossloganiaan vastaten on oikein nuts and naughty. Taitaa olla aika herättää sisäinen luonnonlapseni ja sipaista koivua ja hunajaa sisältävää voidetta hipiälleni.

Livbox saatu blogin kautta

11.7.2015

Greetings

Hola! Vihdoin pääsin tällä viikolla lähtemään Helsinkiin isälle kotikulmiani pakoon - aika on mennyt tosi nopeesti täällä vaikka päivät kuluukin lähinnä jutellessa. Jotenkin tää paikka ja ympäristö saa mut aina rentoutumaan, enkä stressaa niin paljoa lähes mistään. Maanantaina olis kuitenkin taas kotiinpaluun aika ens viikon lääkäritapaamisten johdosta - jotenkin mua ärsyttää etten voi olla täällä pidempään. Aion kuitenkin nauttia nyt näistä viimesistä päivistä täällä, vaikkei sää olekaan mitä mahtavin. Ihanaa viikonloppua!

7.7.2015

@ Fazer cafe

Mulle tarjoitui aivan mahtava tilaisuus päästä kokeilemaan uutta Tampereelle avattua Fazer cafeta. Heti sisälle astuessa uuden kahvilan sisustuksesta näkee tarkkaan harkitun, seesteisen teeman josta mä ainakin tykkään paljon! Kirkas valaistus ja avara tunne todellakin parantavat kahvilakokemusta jo sinällään.
Seuraavaksi eteen sattui tämä ah-niin-ihana ja maailmankuulu valinnanvaikeus. Varmaan kymmenen minuuttia meni ennen kuin sain päätettyä mitä näistä lukuisista, herkullisen näköisistä leipomuksista aion nauttia tällä kertaa. Päädyin tällä kertaa juustokakkuun, joka oli yllättävän hyvää ja kevyen tuntuista mutustella latten kanssa hieman kirpakkoine kiilteineen. Nappivalinta sateiseen päivään, etten sanoisi :-)
Näin ensi kertaa Fazerin kahvilassa vierailleena täytyy myöntää, ettei ainakaan tämä paikka vaikuttanut ollenkaan tylsältä, ketjun konsepteihin kangistuneelta kahvilalta vaan on mukavan sympaattinen - kanssakahvittelijoiden suuresta populasta voi ehkä päätellä muiden pitävän paikasta myös. Suosittelen kyllä lämpimästi käväisyä Fazer cafessa, ja ottamaan juustokakun kahvijuoman seuraksi - itse taidankin kokeilla seuraavaksi paikan viikonloppubrunssia! ;-)

*yhteistyössä Fazer cafen kanssa. mielipiteet ovat täysin omiani.

5.7.2015

What's up, niinkun ihan oikeesti

Myönnettäköön, etten ole aivan rehellinen ollut kuulumispostauksissa blogissani - ja varmaan viimeisen muutaman kuun ajalta huomaakin, kuinka blogi on ollut yhä enemmän ja enemmän vain pintaliitoa ilman kummempia kuulumiskertoiluja. Onhan se paljon mukavampaa jakaa elämästään vain ne onnen muruset ja parhaat puolet ja siten ehkä sivuuttaa huonoja asioita myös mielestään. Mä haluaisin kuitenkin pitää blogini avoimena, en kuitenkaan aivan siinä määrissä että ihan kaiken tietäisitte. Nyt meinaan hieman kertoa viimeaikaisista tuntemuksistani, joka ehkä pintaliitopuolta näyttäneenä tuntuu oudolta - tai sitten jopa hyvältä selitykseltä lifestyle-blogin yhtäkkisestä transformaatiosta miltei muotiblogin kaltaiseksi. 
1
Mua suoraan sanottuna vituttaa käyttää kesä ramppaillessa lääkäreissä ja ravitsemusterapeuteilla mun syömisen takia keskimäärin neljänä päivänä viikossa, ja tekis mieli haistatella mua hoitaville ihmisille jonka jälkeen lähtisin ovet paukkuen menemään. En vaan jaksais, antaisivat olla. Mä haluaisin vain lähteä isälle pariksi viikoksi ja hieman irtaantua Tampereen arjesta. Mutta onneks mulla on täällä poikaystävä, joka tukee mua ja seuraa jonka kanssa viettää niitä kesäpäiviä jolloin huvittaa astua ovesta ulos.

Juuri tällä hetkellä mitään akuuttia "kriisivaihetta" mun mielentilassa ei ole, mutta tunne siitä huonomman hetken tulosta on jatkuvasti läsnä. Pyrin piristämään itseäni ihan yksinkertaisilta tuntuvilla jutuilla, jotka joillekin on aivan arkipäivää mutta mulle tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikeilta - kuten auringonotto, kasvonaamio tai lempparikahvilan jäälatte mukaan. En halua olla mun mielenterveyden vanki, niinkuin ei kukaan. Mä en halua että läheiset kärsii enempää - mä muistan vieläkin kaverin huolestuneen katseen kun hän alkuvuodesta näki mut joka kerta huonommassa kunnossa, kerta toisensa jälkeen. Koitan syödä hyvin. Koitan pitää itsestäni huolta.

Ruotsin kirjoitukset tulevat mulla syksyllä vastaan, kyseinen päivä kummittelee ja tulee mieleen mustana pelottavana hahmona sitä useammin mitä vähemmän aikaa siihen h-hetkeen on. Mua ei haluta lukea nykyisessä asuinpaikassani, odotan että eka oma kämppä tulisi vastaan selatessani asuntoilmoituksia taukoamatta. Tässä paikassa leijuu saamattomuus, tunne että täällä mä en pysty.

Kamera on jäänyt aiempaa useammin kotiin näistä syistä. Blogi on hiljentynyt, vaikka tää on mulla aina mielessä. Tää on mulle kuitenkin niin rakas harrastus etten halua tästä luopua, ehkä korkeintaan hiljentää tahtia hieman. Mulle kuuluu kuitenkin ihan hyvää kaikesta huolimatta, haluan vain hetken olla. Instagramissa meikän löytää, siellä päivityksiä näkyy melkoisen tiheään. Toivottavasti tässä jopa ehkä tiivistyy syyt sille miksen kirjoita tai saa kuvia esille, ja toivottavasti te ymmärrätte. Ihanaa heinäkuun alkua, täällä on ainakin mahtavan aurinkoista